Vietin viime viikon lähes kokonaan Tallinnassa. Ensin olin osana harjoitteluani kolme päivää vapaaehtoisena Tallinn Music Weekin infopisteellä Virukeskuksessa. Viikonloppuna juhlimme Rakkaustoverin kanssa ensimmäistä vuosipäiväämme.
Minulla on hyvin ristiriitainen suhde Tallinnaan. Toisaalta rakastan kaupunkia. Minusta on ihanaa, miten vanha ja uusi lyö onnistuneesti kättä, arkkitehtuuri vaihtelee ja julkinen liikenne pelaa. Toisaalta suomiturrejen (turre = turisti) mouhotus ja meuhkaaminen, sekä edullisten hintojen perässä juokseminen ärsyttää.
Erityisesti vihaan (kyllä, vihaan, kaikesta vihanhallinnasta huolimatta, vihaan) humalaisia suomalaismiehiä, joille Tallinna tuntuu olevan joku aikuisten elämyspuisto, eli viinaa ja seksiä. Ohessa pari esimerkkiä.
1. Perjantainen aamupäivä, kello ei ole vielä edes kaksitoista. Lounas kiinalaisessa ravintolassa Vanhassa kaupungissa. Viereiseen pöytään parkkeeraa lauma vaihtelevan humalaisia tai krapulaisia noin kolmikymppisiä suomalaisia miehiä. Hirveä älämölö siitä, mitä tilataan, joku kaivaa repusta Jägermeister-pullon, koska näin vaikeita päätöksiä ei vissiin voi tehdä ilman neuvoa-antavaa.Kenellekään ei jää epäselväksi, mistä pojat ovat. Onneksi ravintolassa ei ole paljoa muita asiakkaita. Allekirjoittanutta hävettää niin että pää meinaa irrota.
2. Sama perjantai. Illallisaika, eri ravintola Vanhan kaupungin ja Sataman välillä. Saavumme ravintolaan, koska jotain on syötävä ennen illan ohjelmaa (päädyimme kuuntelemaan Jazz Kaar-festarin artistiesittelyjä No99-teatteriin, tykkäsin) ja valitsemani ravintola on kiva ja ruoka hyvää. Jo ovelta kuulee, että tässä ravintolassa on nyt paikalla suomalaisia setämiehiä. Yksi on sammunut tuoliinsa, muut miettivät pitäisikö kaveri herättää, ruokaakin ois. Hirveä möly milloin mistäkin. Teen valinnan puhua henkilökunnalle ainoastaan viroa tai englantia. Viereisessä pöydässä istuu n. kolmekymppisiä asiallisia hipstereitä, heitäkin selvästi närkästyttää nurkkapöytien kalapuikkosetien meininki. Kukaan ei sano eikä tee mitään. Syömme ja poistumme. Sedät jäävät ravintolaan mölyämään.
3. Kun vielä asuin asuntolassa, juttelin erään virolaisen opiskelijan kanssa. Kun hänelle selvisi, että olen Suomesta, kertoi hän, että kun hän oli lapsi, luuli hän kaikkien suomalaisten olevan sellaisia, kuin hän näkee Vanhassa kaupungissa. Onneksi tyyppi pääsi Youth in Action-projektiin, jonka kautta hän tapasi mukavia ja fiksuja nuoria suomalaisia.
Toinen ärsyttävä asia on odotus siitä, että paikallisten
on palveltava ja palvottava sikaturistia kuin tämä paskantaisi
kultaharkkoja. Hyvää palvelua saa toki odottaa, mutta rajansa kaikella!
Olen kuullut miten turret arvostelevat ravintoloiden tarjoilijoita, kuka
näyttää huoralta ja kenellä on varmasti halvat silarit ja liian pienet
rintaliivit. HELVETTI! Mitä se teille kuuluu!? Syökää ja juokaa ja
menkää pois!
Turreilla tuntuu olevan joku kolonialistinen asenne, että "minä kannan tänne rahaa, saan siis tehdä täällä tasan sitä mitä huvittaa."
Mitä enemmän kohtaan huonosti käyttäytyviä suomalaisia turisteja Tallinnassa, sitä enemmän häpeän myös itseäni. Eiväthän nuo voi olla minun kansaani.
Rakastuin talvella Tarttoon, koska siellä ei kuule Suomea. Kännissä toikkaroivat möllit ovat todennäköisesti vaihto-opiskelijoita ja suurella todennäköisyydellä muualta kuin Suomesta.
Tallinnassa saa olla rauhassa, kun vaivautuu lähtemään sinne, minne ilmaiset ostaribussit eivät vie, tai mihin "ei kerkee" kun pitää käydä Super Alkossa ja juosta kaikki Sataman turremarketit läpi.
Sillä minä tahdon olla rauhassa. Rauhassa suomen kieleltä ja suomen mieleltä, jonka mukaan Tallinna tuntuu olevan joku Helsingin eteläinen kaupunginosa, missä saa toikkaroida ja perseillä miten sattuu.
Sillä se sattuu minuun ja kaikkiin niihin suomalaisiin, jotka asuvat ja elävät täällä. On todella hankalaa osoittaa olevansa "hyvä suomalainen" tai edes erilainen kuin se Vanhan kaupungin muurin juureen kusta lorottava krapulaansa hikoileva keski-ikäinen setämies, kun todellisuus heittää jatkuvasti eteen näitä urpoja.
Tietysti on myös niitä hyväkäytöksisiä ja harmittomia tyyppejä, mutta nämä ovat usein juuri niitä hiljaisia kavereita, jotka ei jää kenellekään mieleen, koska kukapa muistaisi tyypin, joka tekee ostoksensa kaikessa hiljaisuudessa ja poistuu sitten kohteliaasti kiittäen.
Siispä, minulla on ehdotus. Sikaturisti, jää kotiin tai opettele tavoille. Me molemmat hyödymme tästä.
lauantai 5. huhtikuuta 2014
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Ronisime
Eli: kiipesimme
En selvästikään osaa pitää lupauksiani siitä, että päivittäisin tätä blogia ahkerasti. Lohdutuksena alla kuva Suur-Munamäen näkötornista.
Suur-Munamägi tuli tosiaan valloitettua. Reissu oli muuten oikein mukava, mutta sää olisi voinut olla parempi. Aamulla Viljandissa satoi tiskirätin kokoisia lumihiutaleita (olipahan syy laittaa ihanat keltaiset kumisaappaat jalkaan) ja matkalla aurinko oli lähinnä pilvessä. Perillä oli ankean harmaata ja kun pääsimme näkötornin huipulle, tulla kivitti taivaalta rakeita. Urhea suomalais-saksalainen retkikuntamme selvisi kuitenkin reissusta kunnialla.
Tosin Suur-Munamäestä sen verran, että se "suur" siinä edessä on kyllä aika optimistisesti sanottu n. 318 metriä korkeasta mäestä. Ei sillä, että Suomessakaan olisi mitään huimia vuoristoja, mutta mielestäni vähän päälle 300:lla metrillä ei vielä ihan tienaa titteliä Suur. Toisaalta, viron kielessä ei ole omaa sanaa vuorelle, vaan kaikki mäet ja vuoret ovat mägi:ä.
Mäeltä löytyi myös suuri muna, kuten kuvasta näkyy. Muna kädessä (heh heh, muna, heh...) riekkuu itse allekirjoittanut.
Matkalla oli tarkoitus käydä Võrussa syömässä. Emme olleet kuitenkaan ennakkoon etsineet ravintolaa, joten päädyimme ajelemaan pitkin kaupunkia ravintolan löytämisen toivossa. Lopulta törmäsimme sattumalta aasialaiseen ruokaan erikoistuneen ravintolan kylttiin, joka väitti, että ravintola olisi ollut erään rakennuksen sisäpihalla. Lähempi tarkastelu osoitti, että jos kyseisellä sisäpihalla todella oli jossain ravintola, kukaan meistä ei tahtonut asioida siellä.
Päädyimme ruokailemaan Tartussa, mikä oli tosi kivaa, sillä kävimme vanhassa tutussa Panda Kung Fu:ssa, jonka Kung fu baklazaania (ihan älyttömän hyvää munakoisoa!) minulla olikin jo ikävä. Lisäksi näin EILC:n aikaisia tuttuja, mikä toki lämmitti myös sydäntä.
Päädyimme A:n kanssa pyörimään Tartussa koko illan aina viimeiseen Viljandiin menevään bussiin asti. Tämä oli ehkä virhe, mutta löysin ainakin itselleni uudet kevyemmät kengät. Otin tänne mukaani ainoastaan maiharit, kumpparit ja juoksulenkkarit, sekä varvastossut, koska minulla oli kova luotto siihen, että löydän täältä kivat kesäkengät. Olin oikeassa.
Muuten elämä on ollut aika samanlaista kuin yleensäkin. Koulua, kotona homehtumista, syömistä ja yleistä öhnötystä. Tosin nyt elämäni alkaa vähän vilkastua, kun aloitan koulun oheen työharjoittelun Viljandin kaupungin nuorisotoimessa. Ensi töikseni säntään huomenna kolmeksi päiväksi Tallinnaan auttamaan Tallinn Music Weekin kanssa. Saa nähdä mitä kaikkea muuta pääsen harkan ohessa puuhaamaan. Harkkaohjaajan mukaan moni taho on minusta kiinnostunut.
Yritän ehtiä päivittämään fiiliksiäni ensi viikolla, mutta en lupaa mitään. Rakkaustoveri on tulossa vierailulle ja hummailemme viikonlopun Tallinnassa.
Tässäpä nämä turinat.
Nägemist!
En selvästikään osaa pitää lupauksiani siitä, että päivittäisin tätä blogia ahkerasti. Lohdutuksena alla kuva Suur-Munamäen näkötornista.
Suur-Munamägi tuli tosiaan valloitettua. Reissu oli muuten oikein mukava, mutta sää olisi voinut olla parempi. Aamulla Viljandissa satoi tiskirätin kokoisia lumihiutaleita (olipahan syy laittaa ihanat keltaiset kumisaappaat jalkaan) ja matkalla aurinko oli lähinnä pilvessä. Perillä oli ankean harmaata ja kun pääsimme näkötornin huipulle, tulla kivitti taivaalta rakeita. Urhea suomalais-saksalainen retkikuntamme selvisi kuitenkin reissusta kunnialla.
Tosin Suur-Munamäestä sen verran, että se "suur" siinä edessä on kyllä aika optimistisesti sanottu n. 318 metriä korkeasta mäestä. Ei sillä, että Suomessakaan olisi mitään huimia vuoristoja, mutta mielestäni vähän päälle 300:lla metrillä ei vielä ihan tienaa titteliä Suur. Toisaalta, viron kielessä ei ole omaa sanaa vuorelle, vaan kaikki mäet ja vuoret ovat mägi:ä.
Mäeltä löytyi myös suuri muna, kuten kuvasta näkyy. Muna kädessä (heh heh, muna, heh...) riekkuu itse allekirjoittanut.
Matkalla oli tarkoitus käydä Võrussa syömässä. Emme olleet kuitenkaan ennakkoon etsineet ravintolaa, joten päädyimme ajelemaan pitkin kaupunkia ravintolan löytämisen toivossa. Lopulta törmäsimme sattumalta aasialaiseen ruokaan erikoistuneen ravintolan kylttiin, joka väitti, että ravintola olisi ollut erään rakennuksen sisäpihalla. Lähempi tarkastelu osoitti, että jos kyseisellä sisäpihalla todella oli jossain ravintola, kukaan meistä ei tahtonut asioida siellä.Päädyimme ruokailemaan Tartussa, mikä oli tosi kivaa, sillä kävimme vanhassa tutussa Panda Kung Fu:ssa, jonka Kung fu baklazaania (ihan älyttömän hyvää munakoisoa!) minulla olikin jo ikävä. Lisäksi näin EILC:n aikaisia tuttuja, mikä toki lämmitti myös sydäntä.
Päädyimme A:n kanssa pyörimään Tartussa koko illan aina viimeiseen Viljandiin menevään bussiin asti. Tämä oli ehkä virhe, mutta löysin ainakin itselleni uudet kevyemmät kengät. Otin tänne mukaani ainoastaan maiharit, kumpparit ja juoksulenkkarit, sekä varvastossut, koska minulla oli kova luotto siihen, että löydän täältä kivat kesäkengät. Olin oikeassa.
Muuten elämä on ollut aika samanlaista kuin yleensäkin. Koulua, kotona homehtumista, syömistä ja yleistä öhnötystä. Tosin nyt elämäni alkaa vähän vilkastua, kun aloitan koulun oheen työharjoittelun Viljandin kaupungin nuorisotoimessa. Ensi töikseni säntään huomenna kolmeksi päiväksi Tallinnaan auttamaan Tallinn Music Weekin kanssa. Saa nähdä mitä kaikkea muuta pääsen harkan ohessa puuhaamaan. Harkkaohjaajan mukaan moni taho on minusta kiinnostunut.
Yritän ehtiä päivittämään fiiliksiäni ensi viikolla, mutta en lupaa mitään. Rakkaustoveri on tulossa vierailulle ja hummailemme viikonlopun Tallinnassa.
Tässäpä nämä turinat.
Nägemist!
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Elu on lill!
Eli "Elämä on ihanaa!" tai kirjaimellisesti "Elämä on kukka!"
Olen nyt noin viikon verran asustellut uudessa kodissa ja täällä on ollut todella mukavaa. Lauantai-iltana minuun meni joku kodinhengetär ja leivoin pojille suomalaista pullaa. Sunnuntai-iltana syötiinkin sitten aitoa italialaista pizzaa, vegaaniversiona, koska B on huipputyyppi.
Muutenkin kalenterin sivut vaan täyttyy ja arkeen tulee koko ajan uusia juttuja. Aloitin vihanhallinta-nimellä kulkevan kurssin, josta saa 3op ja lisäksi saatan kasvaa siinä ohessa ihmisenä. Luennot ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja olisi ihan mahtavaa jos tuota opetettaisiin meillä Mamkissa esim. meille yhteisöpedagogeille ja vaikka sosionomeille. Mindfulness ei ole mitään tähän verrattuna.
Lisäksi on ollut hienoa huomata miten paljon viroa ymmärrän ja että kehitys jatkuvasti. Kaikki vihanhallinnan diaesitykset ovat viroksi ja opettajan englannintaito on vähän sinne päin, mutta olen oppinut uusia sanoja ja viroa on yllättävän helppoa lukea.
Aiempien kirjoitusten perusteella on saattanut syntyä kuva, että tänne ei kannata tulla vaihtoon, mutta se ei todellakaan pidä paikkaansa. Alun kuoppaisuus on saanut arvostamaan sitä tasaista tylsyyttä, kun kaikki menee ihan hyvin. Lisäksi täältä pitäisi tulla mukaan ainakin 30op edestä opintoja, vaikka työmäärä ei ainakaan vielä ole ollut kovin suuri.
Koti-ikävä ei varsinaisesti ole vielä iskenyt, Rakkaustoveria on aina ikävä, eli sitä ei lasketa. Lisäksi olen löytänyt Yle Areenasta mahtavia ohjelmia, joita olen katsellut. Tänään riemua herätti se, että Ville Haapasalon "Jäämeri 30 päivässä"-sarja on katseltavissa areenasta.
Olen myös alkanut suunnitella sitä "mitä syön täällä Virossa"-postausta, josta jossain jo mainitsinkin. Viljandi on kokoonsa nähden yllättänyt minut hyvällä tarjonnallaan, tosin en ole vielä kertaakaan syönyt ulkona.
Kevät tulee täällä kohisten. Selitin tänään Skypessä Rakkaustoverille miten innolla odotan haikaroiden paluuta, jotta pääsen bongailemaan niitä. Aurinko on muutamana päivänä paistanut todella kauniisti. Jos sunnuntaina on yhtä hyvä ilma kuin tänään, aion toteuttaa suunnitelmani kaupungilla kuljailusta ihania puutaloja kuvaten.
Huomenna olisi tarkoitus kiivetä Viron korkeimmalle "vuorelle" Suur-munamäelle, joka on hurjat 318 metriä merenpinnan yläpuolella. Tältä seikkailulta on tarkoitus laittaa kuvia tännekin.
Siihen asti, nägemist!
Olen nyt noin viikon verran asustellut uudessa kodissa ja täällä on ollut todella mukavaa. Lauantai-iltana minuun meni joku kodinhengetär ja leivoin pojille suomalaista pullaa. Sunnuntai-iltana syötiinkin sitten aitoa italialaista pizzaa, vegaaniversiona, koska B on huipputyyppi.
Muutenkin kalenterin sivut vaan täyttyy ja arkeen tulee koko ajan uusia juttuja. Aloitin vihanhallinta-nimellä kulkevan kurssin, josta saa 3op ja lisäksi saatan kasvaa siinä ohessa ihmisenä. Luennot ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja olisi ihan mahtavaa jos tuota opetettaisiin meillä Mamkissa esim. meille yhteisöpedagogeille ja vaikka sosionomeille. Mindfulness ei ole mitään tähän verrattuna.
Lisäksi on ollut hienoa huomata miten paljon viroa ymmärrän ja että kehitys jatkuvasti. Kaikki vihanhallinnan diaesitykset ovat viroksi ja opettajan englannintaito on vähän sinne päin, mutta olen oppinut uusia sanoja ja viroa on yllättävän helppoa lukea.
Aiempien kirjoitusten perusteella on saattanut syntyä kuva, että tänne ei kannata tulla vaihtoon, mutta se ei todellakaan pidä paikkaansa. Alun kuoppaisuus on saanut arvostamaan sitä tasaista tylsyyttä, kun kaikki menee ihan hyvin. Lisäksi täältä pitäisi tulla mukaan ainakin 30op edestä opintoja, vaikka työmäärä ei ainakaan vielä ole ollut kovin suuri.
Koti-ikävä ei varsinaisesti ole vielä iskenyt, Rakkaustoveria on aina ikävä, eli sitä ei lasketa. Lisäksi olen löytänyt Yle Areenasta mahtavia ohjelmia, joita olen katsellut. Tänään riemua herätti se, että Ville Haapasalon "Jäämeri 30 päivässä"-sarja on katseltavissa areenasta.
Olen myös alkanut suunnitella sitä "mitä syön täällä Virossa"-postausta, josta jossain jo mainitsinkin. Viljandi on kokoonsa nähden yllättänyt minut hyvällä tarjonnallaan, tosin en ole vielä kertaakaan syönyt ulkona.
Kevät tulee täällä kohisten. Selitin tänään Skypessä Rakkaustoverille miten innolla odotan haikaroiden paluuta, jotta pääsen bongailemaan niitä. Aurinko on muutamana päivänä paistanut todella kauniisti. Jos sunnuntaina on yhtä hyvä ilma kuin tänään, aion toteuttaa suunnitelmani kaupungilla kuljailusta ihania puutaloja kuvaten.
Huomenna olisi tarkoitus kiivetä Viron korkeimmalle "vuorelle" Suur-munamäelle, joka on hurjat 318 metriä merenpinnan yläpuolella. Tältä seikkailulta on tarkoitus laittaa kuvia tännekin.
Siihen asti, nägemist!
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Uus elu uues kodus
Eli "Uusi elämä uudessa kodissa."
Pari viime viikkoa on ollut aikamoista säätöä ja hampaiden kiristelyä, mutta nyt kaikki on mainiosti, eli paremmin kuin hyvin.
Kyrsiinnyin asuntolaelämään ja menin viime viikon perjantaina avautumaan paikalliselle kv-koordinaattorille, että en enää jaksa nurkassa kuorsaavaa vuorokausrytmitöntä kämppistäni, mutta en tiedä mitä tekisin, kun ei tilanne ole kenenkään vika.
No, kv-koordinaattori kertoi minulle talosta, jossa on asunut vaihtareita ja ulkomaalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Menin jo samana iltana katsomaan paikkaa ja ihastuin ikihyvikseni. Huone oli tilava, yhteiset tilat siistit ja vuokra sopiva (150€/kk sisältäen aivan kaiken, eli veden, sähkön, netin, petivaatteet jne.) joten päätin tarttua tilaisuuteen.
Sunnuntaina kävimme ystäväni A:n kanssa Tallinnassa. Toin sieltä mukanani hyvien ideoiden ja hyvän mielen ohella soijanakkeja ja leivän päälle laitettavia vegeleikkeleitä, joista erityisesti "taimne suitsuvorst" niminen "savumeetvursti" on aivan liian hyvää ollakseen totta.
Maanantaina oli Viron itsenäisyyspäivä. Onnistuin välttelemään kaikkia juhlallisuuksia nukkumalla pitkään ja vetkuttelemalla sisätiloissa, koska vietin eräänlaista lisäsunnuntaita, koska koko sunnuntaipäivä meni Tallinnassa Anarhismi koolin merkeissä. Tein itseäni viihdyttääkseni sushia, mikä onnistui hyvin ja maistuikin hyvältä. Täytyy tehdä toistekin.
Liputtaminen täällä on hoidettu näppärämmin kuin Suomessa. Lipputankojen sijaan talojen julkisivuissa on telineitä, joihin valmiiksi varressa kiinni oleva lippu (joka ei myöskään ole yhtä iso kuin lipputankoon vedettävä lippu) tyrkätään. Mielestäni paljon helpompaa kuin lipun hinaaminen salkoon ja taittelu jälkikäteen.
Tiistaina kävin capoeira-treeneissä. Oli ihanaa päästä takaisin treenaamaan, ensi viikolla sitten uudestaan!
Keskiviikkona ja torstaina raahasin kaikki tavarani asuntolasta uuteen asuntoon, joka on toisella puolella kaupunkia. Toki näin pienessä kaupungissa mikään välimatka ei ole pitkä. Tapasin keskiviikkona myös ensimmäistä kertaa toisen tulevista kämppiksistäni, italialaisen vaihtarin, B:n, joka opiskelee jazz-musiikkia Kulttuuriakatemiassa. Oli ihanan voimaannuttavaa kuulla, että en ollut ainoa, jota vitutti se, että kaikki tuntui olevan vähän sinne päin tehtyä ja kouluhommat takkuavat. Heitettiin yläfemmat. Torstaina tapasin myös toisen kämppikseni, saksalaisen vapaaehtoistyöntekijä F:n. Sain myös kutsun tulla hengailemaan Romaan-baariin, joka osoittautui parhaaksi paikaksi ikinä. Saatan ottaa sieltä muutamia valokuvia tulevaisuudessa.
Sosiaalinen elämäni on kasvanut huomattavasti muuton johdosta. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, jotka ovat pyytäneet minua mukaan paikkoihin. Tähän mennessä olen vain istunut asuntolassa ja roikkunut Facebookissa. Romaanissa tapasin myös A:n ja L:n, jotka ovat myös vapaaehtoistöissä Viljandissa. A:n kanssa kävin eilen kaupungillakin. Uskaltauduin vihdoin Rohelise Maja Kohvikiin kahville (paikallinen eko-kahvila/-kauppa, tosin kahvilan vegetarjonta aika huono) ja yllätyin positiivisesti, sillä kahveja saa soijamaidolla. Harmi vain, ettei kahvin kanssa ole nautittavaksi kuin speltti-suklaakeksejä, jotka maistuvat, no, sanotaan vaikka että terveellisiltä.
Kunhan saan huoneeni siistittyä ja kouluhommat pyörähtävät käyntiin, yritän alkaa päivittää tätä blogia aktiivisemmin. Toisaalta nyt onkin mukava päivittää, kun on jotain positiivistakin sanottavaa.
Nägemist!
Pari viime viikkoa on ollut aikamoista säätöä ja hampaiden kiristelyä, mutta nyt kaikki on mainiosti, eli paremmin kuin hyvin.
Kyrsiinnyin asuntolaelämään ja menin viime viikon perjantaina avautumaan paikalliselle kv-koordinaattorille, että en enää jaksa nurkassa kuorsaavaa vuorokausrytmitöntä kämppistäni, mutta en tiedä mitä tekisin, kun ei tilanne ole kenenkään vika.
No, kv-koordinaattori kertoi minulle talosta, jossa on asunut vaihtareita ja ulkomaalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Menin jo samana iltana katsomaan paikkaa ja ihastuin ikihyvikseni. Huone oli tilava, yhteiset tilat siistit ja vuokra sopiva (150€/kk sisältäen aivan kaiken, eli veden, sähkön, netin, petivaatteet jne.) joten päätin tarttua tilaisuuteen.
Sunnuntaina kävimme ystäväni A:n kanssa Tallinnassa. Toin sieltä mukanani hyvien ideoiden ja hyvän mielen ohella soijanakkeja ja leivän päälle laitettavia vegeleikkeleitä, joista erityisesti "taimne suitsuvorst" niminen "savumeetvursti" on aivan liian hyvää ollakseen totta.
Maanantaina oli Viron itsenäisyyspäivä. Onnistuin välttelemään kaikkia juhlallisuuksia nukkumalla pitkään ja vetkuttelemalla sisätiloissa, koska vietin eräänlaista lisäsunnuntaita, koska koko sunnuntaipäivä meni Tallinnassa Anarhismi koolin merkeissä. Tein itseäni viihdyttääkseni sushia, mikä onnistui hyvin ja maistuikin hyvältä. Täytyy tehdä toistekin.
Liputtaminen täällä on hoidettu näppärämmin kuin Suomessa. Lipputankojen sijaan talojen julkisivuissa on telineitä, joihin valmiiksi varressa kiinni oleva lippu (joka ei myöskään ole yhtä iso kuin lipputankoon vedettävä lippu) tyrkätään. Mielestäni paljon helpompaa kuin lipun hinaaminen salkoon ja taittelu jälkikäteen.
Tiistaina kävin capoeira-treeneissä. Oli ihanaa päästä takaisin treenaamaan, ensi viikolla sitten uudestaan!
Keskiviikkona ja torstaina raahasin kaikki tavarani asuntolasta uuteen asuntoon, joka on toisella puolella kaupunkia. Toki näin pienessä kaupungissa mikään välimatka ei ole pitkä. Tapasin keskiviikkona myös ensimmäistä kertaa toisen tulevista kämppiksistäni, italialaisen vaihtarin, B:n, joka opiskelee jazz-musiikkia Kulttuuriakatemiassa. Oli ihanan voimaannuttavaa kuulla, että en ollut ainoa, jota vitutti se, että kaikki tuntui olevan vähän sinne päin tehtyä ja kouluhommat takkuavat. Heitettiin yläfemmat. Torstaina tapasin myös toisen kämppikseni, saksalaisen vapaaehtoistyöntekijä F:n. Sain myös kutsun tulla hengailemaan Romaan-baariin, joka osoittautui parhaaksi paikaksi ikinä. Saatan ottaa sieltä muutamia valokuvia tulevaisuudessa.
Sosiaalinen elämäni on kasvanut huomattavasti muuton johdosta. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, jotka ovat pyytäneet minua mukaan paikkoihin. Tähän mennessä olen vain istunut asuntolassa ja roikkunut Facebookissa. Romaanissa tapasin myös A:n ja L:n, jotka ovat myös vapaaehtoistöissä Viljandissa. A:n kanssa kävin eilen kaupungillakin. Uskaltauduin vihdoin Rohelise Maja Kohvikiin kahville (paikallinen eko-kahvila/-kauppa, tosin kahvilan vegetarjonta aika huono) ja yllätyin positiivisesti, sillä kahveja saa soijamaidolla. Harmi vain, ettei kahvin kanssa ole nautittavaksi kuin speltti-suklaakeksejä, jotka maistuvat, no, sanotaan vaikka että terveellisiltä.
Kunhan saan huoneeni siistittyä ja kouluhommat pyörähtävät käyntiin, yritän alkaa päivittää tätä blogia aktiivisemmin. Toisaalta nyt onkin mukava päivittää, kun on jotain positiivistakin sanottavaa.
Nägemist!
maanantai 17. helmikuuta 2014
Ma elan praegu Viljandis.
Eli "Tällä hetkellä asun Viljandissa."
Juu, elikkäs täällä ollaan jo toista viikkoa. Saavuin tänne 8. päivä lauantaina. Matka Helsingistä tänne ylipakatun rinkan ja painavan matkalaukun kanssa onnistui yllättävän hyvin, kun otin kärvistelyyn asenteen, että niitä tarvitsee raahata perässä ainoastaan lyhyitä matkoja. Bussin kanssa kävi perinteiset, eli koska en ostanut lippua ajoissa, jouduin odottamaan seuraavaa.
Matka Tallinnasta tänne meni hyvin, tosin alkumatkasta joku ryökäle istui paikallani, enkä kehdannut kielitaidottomana alkaa häätämään ryökälettä, vaan istuin rikkinäisellä viereisellä penkillä ja torkuin, kunnes ryökäle jäi pois bussista. Maisemat eivät taaskaan päätä huimanneet, mutta jaksan edelleen yllättyä siitä, miten kauniita puutaloja täällä on.
Perillä minua odotti asuntolan johtaja, jonka mies ystävällisesti raahasi matkalaukkuni toiseen kerrokseen, koska itse en olisi jaksanu, eikä olisi asuntolan johtajakaan. Sain talon avaimet ja kulkulätkän, sekä petivaatteet, minkä jälkeen minut jätettiin naapureiden huomaan.
Tuutorointi on ollut todella huonosti hoidettua, tai sitten tuutoriani ei vaan kiinnosta. Siksi olinkin todella kiitollinen, kun naapurin näyttelijäopiskelijapojat näyttivät minulle heti lauantai-iltana pari ruokakauppaa ja yliopiston päärakennuksen.
Sunnuntaina hankin vähän keittiötarvikkeita. Noin 30€:lla sain aika kattavan astiaston + pienen kasarin ja paistinpannun, pari pakasterasiaa ja muita välttämättömyyksiä.
Maanantaina tulikin sitten aikamoinen pommi niskaan, kun menin yliopistolle hoitamaan asioita. Tuntui, ettei saapumiseen oltu valmistauduttu mitenkään. Minua lähinnä pyöriteltiin ihmiseltä ihmiselle, eikä kukaan oikein tuntunut tietävän mistään mitään. Lopulta minulle ilmoitettiin, että ehkä 6op valitsemistani 30:stä voi toteutua, mutta jos tulen huomenna (eli tiistaina 11.2.) takaisin, niin katsotaan mitä löytyy.
Voin ihan avoimesti myöntää, että kotimatkalla takaisin asuntolaan vähän itketti, koska vitutus oli päätähuimaava.
Tiistaina asiat onneksi järjestyivät ja keskiviikkona pääsin jo tunnillekin. Keskiviikkona tapasin myös Avartti-opintoja hoitavan opettajan, joka vaikutti oikein mukavalta. Tänään (eli siis 17.2.) sain sähköpostia liittyen mahdolliseen harjoitteluun. Edistystä tapahtuu, mutta todella hitaasti.Oppimispäiväkirjoja en pääse pakoon täälläkään. Hitto.
Runsaan vapaa-aikani olen käyttänyt lähinnä lukemiseen, television katseluun ja syömiseen, sekä kaupungilla pyörimiseen. Kävin tiistaina paikallisessa kirjastossa ja kartoitin kaupungin kirpputoritarjontaa. Lisäksi olen solminut kontakteja paikallisiin vegaaneihin ja anarkisteihin, että edes joku tolkku pysyisi omissa touhuissa.
Asuntola on todella kiva ja siisti. Keittiö (joita on joka kerroksessa omansa) on tilava ja siellä on MIKRO (tämä on iso juttu, koska Tartun Raatuse 22:ssa ei ollut mikroa ja kaipasin sitä kovin) ja UUNI (toinen kaivattu asia). Jääkaappitilaa on rajatusti ja pakastin vaikuttaa olevan koko ajan täynnä, mutta toisaalta yritän olla hamstraamatta ruoka-aineita nurkkiini.
Hedelmät ovat todella halpoja, samoin toisaalta myös herkut. Viime viikolla söin ihan liikaa sipsejä, mutta onneksi niitä ei saa täällä 200g isommissa pusseissa, eli överit on helppo estää.
Asuntolaelämä on muuten mukavaa, mutta huonekaverini kuorsaa kuin moottorisaha. Ostin tosin korvatulpat. Naapurit moikkailee jatkuvasti, mutta koska en oikein tunne ketään, niin ei tule pahemmin juteltua kenenkään kanssa.
Kielitaito kehittyy hiljalleen. Opin melkein joka päivä uusia sanoja ja lauseita. Erityisesti tätä edistää paikallinen vegaanikontaktini, jonka kanssa yritän keskustella Facebookissa ja tekstiviesteillä ainoastaan viroksi. Puhuttaessa on pakko ottaa englanti avuksi, sillä en aina osaa selittää mitä tarkoitan. Ehkä ensi kuussa puhun jo paremmin.
Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä hoitamassa rekisteröitymisasiat, pyykätä, opiskella ja käydä Tallinnassa juhlistamassa 8-vuotiasta Punamust.org:ia. Jee!
Nägemist!
Juu, elikkäs täällä ollaan jo toista viikkoa. Saavuin tänne 8. päivä lauantaina. Matka Helsingistä tänne ylipakatun rinkan ja painavan matkalaukun kanssa onnistui yllättävän hyvin, kun otin kärvistelyyn asenteen, että niitä tarvitsee raahata perässä ainoastaan lyhyitä matkoja. Bussin kanssa kävi perinteiset, eli koska en ostanut lippua ajoissa, jouduin odottamaan seuraavaa.
Matka Tallinnasta tänne meni hyvin, tosin alkumatkasta joku ryökäle istui paikallani, enkä kehdannut kielitaidottomana alkaa häätämään ryökälettä, vaan istuin rikkinäisellä viereisellä penkillä ja torkuin, kunnes ryökäle jäi pois bussista. Maisemat eivät taaskaan päätä huimanneet, mutta jaksan edelleen yllättyä siitä, miten kauniita puutaloja täällä on.
Perillä minua odotti asuntolan johtaja, jonka mies ystävällisesti raahasi matkalaukkuni toiseen kerrokseen, koska itse en olisi jaksanu, eikä olisi asuntolan johtajakaan. Sain talon avaimet ja kulkulätkän, sekä petivaatteet, minkä jälkeen minut jätettiin naapureiden huomaan.
Tuutorointi on ollut todella huonosti hoidettua, tai sitten tuutoriani ei vaan kiinnosta. Siksi olinkin todella kiitollinen, kun naapurin näyttelijäopiskelijapojat näyttivät minulle heti lauantai-iltana pari ruokakauppaa ja yliopiston päärakennuksen.
Sunnuntaina hankin vähän keittiötarvikkeita. Noin 30€:lla sain aika kattavan astiaston + pienen kasarin ja paistinpannun, pari pakasterasiaa ja muita välttämättömyyksiä.
Maanantaina tulikin sitten aikamoinen pommi niskaan, kun menin yliopistolle hoitamaan asioita. Tuntui, ettei saapumiseen oltu valmistauduttu mitenkään. Minua lähinnä pyöriteltiin ihmiseltä ihmiselle, eikä kukaan oikein tuntunut tietävän mistään mitään. Lopulta minulle ilmoitettiin, että ehkä 6op valitsemistani 30:stä voi toteutua, mutta jos tulen huomenna (eli tiistaina 11.2.) takaisin, niin katsotaan mitä löytyy.
Voin ihan avoimesti myöntää, että kotimatkalla takaisin asuntolaan vähän itketti, koska vitutus oli päätähuimaava.
Tiistaina asiat onneksi järjestyivät ja keskiviikkona pääsin jo tunnillekin. Keskiviikkona tapasin myös Avartti-opintoja hoitavan opettajan, joka vaikutti oikein mukavalta. Tänään (eli siis 17.2.) sain sähköpostia liittyen mahdolliseen harjoitteluun. Edistystä tapahtuu, mutta todella hitaasti.Oppimispäiväkirjoja en pääse pakoon täälläkään. Hitto.
Runsaan vapaa-aikani olen käyttänyt lähinnä lukemiseen, television katseluun ja syömiseen, sekä kaupungilla pyörimiseen. Kävin tiistaina paikallisessa kirjastossa ja kartoitin kaupungin kirpputoritarjontaa. Lisäksi olen solminut kontakteja paikallisiin vegaaneihin ja anarkisteihin, että edes joku tolkku pysyisi omissa touhuissa.
Asuntola on todella kiva ja siisti. Keittiö (joita on joka kerroksessa omansa) on tilava ja siellä on MIKRO (tämä on iso juttu, koska Tartun Raatuse 22:ssa ei ollut mikroa ja kaipasin sitä kovin) ja UUNI (toinen kaivattu asia). Jääkaappitilaa on rajatusti ja pakastin vaikuttaa olevan koko ajan täynnä, mutta toisaalta yritän olla hamstraamatta ruoka-aineita nurkkiini.
Hedelmät ovat todella halpoja, samoin toisaalta myös herkut. Viime viikolla söin ihan liikaa sipsejä, mutta onneksi niitä ei saa täällä 200g isommissa pusseissa, eli överit on helppo estää.
Asuntolaelämä on muuten mukavaa, mutta huonekaverini kuorsaa kuin moottorisaha. Ostin tosin korvatulpat. Naapurit moikkailee jatkuvasti, mutta koska en oikein tunne ketään, niin ei tule pahemmin juteltua kenenkään kanssa.
Kielitaito kehittyy hiljalleen. Opin melkein joka päivä uusia sanoja ja lauseita. Erityisesti tätä edistää paikallinen vegaanikontaktini, jonka kanssa yritän keskustella Facebookissa ja tekstiviesteillä ainoastaan viroksi. Puhuttaessa on pakko ottaa englanti avuksi, sillä en aina osaa selittää mitä tarkoitan. Ehkä ensi kuussa puhun jo paremmin.
Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä hoitamassa rekisteröitymisasiat, pyykätä, opiskella ja käydä Tallinnassa juhlistamassa 8-vuotiasta Punamust.org:ia. Jee!
Nägemist!
torstai 6. helmikuuta 2014
Taas sitä mennään!
Tässä on nyt pari päivää pakkailtu, säädetty ja huhkittu hommia vaihdon eteen. Huomenna lähden Helsinkiin, missä on tarkoitus söpöillä Rakkaustoverin kanssa ja tehdä muistoja. Lauantaiaamuna sitten hyppään lautalle, joka vie minut Tallinnaan ja Tallinnasta jatkan bussilla Viljandiin.
Ostin tosiaan viime reissultani Tartosta uuden hienon matkalaukun. Se odottaa tuolla nyt viimeisiä tavaroita. Olen aivan varma, että joukossa on muutamia "turhakkeita", mutta olkoot.
Olen joutunut aika paljon miettimään, että mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitseekaan puolen vuoden aikana. Toki paljon on myös sellaista mitä saa sieltä Viljandista. Esimerkiksi tennareita en lähde täältä raahaamaan. Myöskään tyyny(j)ä tai täkkiä en lähde tuomaan täältä, vaan ostan ne sieltä. Lakanat tosin otin kotoa, koska en tykkää ostella liikaa asioita, joita on jo valmiiksi hyvin.
En myöskään koe, että olisin menossa Viljandiin shoppailemaan, joten vaatetta tulee mukaan aika paljon. Tosin kaverini kehui, että Viljandissa on tosi hyviä kirpputoreja. Pitää olla varovainen, ettei kirppiskärpänen pääse puremaan.
Tänään heitin survivalistivaihteen silmään kaupungilla. Ostin jeesusteippiä, narua, taskulampun ja paristoja, punkkisetin ja muuta pientä. En ole aivan varma ostosten perusteella, olenko menossa opiskelemaan herttaiseen pikkukaupunkiin, vai selviytymään karuun luontoon.
Jotta saatte vähän kuvaa siitä, mitä kaikkea olen ottamassa mukaan, niin tässäpä vähän listaa:
Mutta nyt vielä viimeisten pakkailujen ja muun laatuajan kimppuun. Joudun elämään seuraavat 5kk asunnossa, jossa ei todennäköisesti ole uunia, eli uunissa valmistettuja herkkuruokia luvassa!
Seuraava päivitys tuleekin sitten jo Viljandista.
Ostin tosiaan viime reissultani Tartosta uuden hienon matkalaukun. Se odottaa tuolla nyt viimeisiä tavaroita. Olen aivan varma, että joukossa on muutamia "turhakkeita", mutta olkoot.
Olen joutunut aika paljon miettimään, että mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitseekaan puolen vuoden aikana. Toki paljon on myös sellaista mitä saa sieltä Viljandista. Esimerkiksi tennareita en lähde täältä raahaamaan. Myöskään tyyny(j)ä tai täkkiä en lähde tuomaan täältä, vaan ostan ne sieltä. Lakanat tosin otin kotoa, koska en tykkää ostella liikaa asioita, joita on jo valmiiksi hyvin.
En myöskään koe, että olisin menossa Viljandiin shoppailemaan, joten vaatetta tulee mukaan aika paljon. Tosin kaverini kehui, että Viljandissa on tosi hyviä kirpputoreja. Pitää olla varovainen, ettei kirppiskärpänen pääse puremaan.
Tänään heitin survivalistivaihteen silmään kaupungilla. Ostin jeesusteippiä, narua, taskulampun ja paristoja, punkkisetin ja muuta pientä. En ole aivan varma ostosten perusteella, olenko menossa opiskelemaan herttaiseen pikkukaupunkiin, vai selviytymään karuun luontoon.
Jotta saatte vähän kuvaa siitä, mitä kaikkea olen ottamassa mukaan, niin tässäpä vähän listaa:
- Madventures uusi kansainvälisen seikkailijan opas
- makuupussi
- munniharppu
- juoksulenkkarit & verkkarit
- haaremihousut
- ihan liian monta toppia ja t-paitaa
- BW parka (on muuten paras kevät/syys-takki ikinä! Suosittelen!)
- omat syömäpuikot
- Vegaanin keittokirja
Mutta nyt vielä viimeisten pakkailujen ja muun laatuajan kimppuun. Joudun elämään seuraavat 5kk asunnossa, jossa ei todennäköisesti ole uunia, eli uunissa valmistettuja herkkuruokia luvassa!
Seuraava päivitys tuleekin sitten jo Viljandista.
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Ma olen natuke haige
Eli "Olen vähän kipeä".
Uudessa ympäristössä uusien bakteerien kanssa aina toisinaan sattuu ja tapahtuu. Kun ryhmässä yksi sairastuu, käynnistyy kierre. Aina kun joku paranee, niin seuraava alkaa kuumeilla.
Tilanne tuo mieleeni viime kesän kansainvälisen ilmastoleirin, jolla oli porukkaa kaikkialta Euroopasta Islannin ja Kreikan väliltä. Siellä me vasemmistonuoret niiskutimme ja kuumeilimme keskellä suomalaista metsämaisemaa.
Flunssan kanssa on taisteltu taas. Ensimmäiset kaksi viikkoa vain yskin ja niiskutin, mutta tänään jouduin jättämään leikin kesken ja palaamaan tauolla kotiin nukkumaan ja hoivaamaan itseäni paikallisen apteekin tuotteiden suotuisalla avustuksella. Lääkkeet oli yllättävän halpoja. Maksoin kymmenen pussin voimakasta (1000mg/annos) Finrexiniä vastaavasta parasetamolista, kymmenen 400mg ibuprofeenin levystä ja c-vitamiini"pastilleista" n. 8€. Apteekissa oli tosi hyvä palvelu, mun tankeroeestiä ymmärrettiin ja sain mitä tarvitsin.
Jos tätä päivää ei oteta huomioon, niin kaikki on mennyt todella hyvin. Ostin lauantaille bussilipun Tallinnaan, sillä tämäkin hauskuus loppuu jo perjantaina. Tosin Suomessahan en tule olemaan kuin n. kaksi viikkoa, sitten meno on taas veturi, taksi, valtamerilaiva.
Sain tänään kutsun tulla vaihto-opiskelijoiden orientaatiokurssille Tartuun ennen opiskelujen alkamista Viljandissa. Harmi vaan, että ohjelma on TODELLA Tartu-keskeistä, eikä Viljandia edes mainittu missään ohjelmissa. Taitaa jäädä orientaatio käymättä, sillä aika moni orientaatiokurssin ohjelmaan merkityistä asioista on hoidettu jo EILC:n aikana, joillain asioilla taas en tee mitään, sillä en ole jäämässä Tartuun.
Huomenna olisi tarkoitus siivota koko kämppä luovutuskuntoon ja ostaa toinen matkalaukku, sillä en saa nykyistä matkalaukkua (joka on äidin, ei minun) mukaani ensi kuussa. Kävin paikallisessa laukkuliikkeessä katselemassa laukkuja ja halvimmat isot (siis oikeasti isot) matkalaukut oli alle 50€, eivätkä vaikuttaneet kovin huonolaatuisiltakaan.
Perjantaina on eestin tasokoe, joka kieltämättä vähän jännittää. Saa nähdä miten käy.
Nägemist!
Uudessa ympäristössä uusien bakteerien kanssa aina toisinaan sattuu ja tapahtuu. Kun ryhmässä yksi sairastuu, käynnistyy kierre. Aina kun joku paranee, niin seuraava alkaa kuumeilla.
Tilanne tuo mieleeni viime kesän kansainvälisen ilmastoleirin, jolla oli porukkaa kaikkialta Euroopasta Islannin ja Kreikan väliltä. Siellä me vasemmistonuoret niiskutimme ja kuumeilimme keskellä suomalaista metsämaisemaa.
Flunssan kanssa on taisteltu taas. Ensimmäiset kaksi viikkoa vain yskin ja niiskutin, mutta tänään jouduin jättämään leikin kesken ja palaamaan tauolla kotiin nukkumaan ja hoivaamaan itseäni paikallisen apteekin tuotteiden suotuisalla avustuksella. Lääkkeet oli yllättävän halpoja. Maksoin kymmenen pussin voimakasta (1000mg/annos) Finrexiniä vastaavasta parasetamolista, kymmenen 400mg ibuprofeenin levystä ja c-vitamiini"pastilleista" n. 8€. Apteekissa oli tosi hyvä palvelu, mun tankeroeestiä ymmärrettiin ja sain mitä tarvitsin.
Jos tätä päivää ei oteta huomioon, niin kaikki on mennyt todella hyvin. Ostin lauantaille bussilipun Tallinnaan, sillä tämäkin hauskuus loppuu jo perjantaina. Tosin Suomessahan en tule olemaan kuin n. kaksi viikkoa, sitten meno on taas veturi, taksi, valtamerilaiva.
Sain tänään kutsun tulla vaihto-opiskelijoiden orientaatiokurssille Tartuun ennen opiskelujen alkamista Viljandissa. Harmi vaan, että ohjelma on TODELLA Tartu-keskeistä, eikä Viljandia edes mainittu missään ohjelmissa. Taitaa jäädä orientaatio käymättä, sillä aika moni orientaatiokurssin ohjelmaan merkityistä asioista on hoidettu jo EILC:n aikana, joillain asioilla taas en tee mitään, sillä en ole jäämässä Tartuun.
Huomenna olisi tarkoitus siivota koko kämppä luovutuskuntoon ja ostaa toinen matkalaukku, sillä en saa nykyistä matkalaukkua (joka on äidin, ei minun) mukaani ensi kuussa. Kävin paikallisessa laukkuliikkeessä katselemassa laukkuja ja halvimmat isot (siis oikeasti isot) matkalaukut oli alle 50€, eivätkä vaikuttaneet kovin huonolaatuisiltakaan.
Perjantaina on eestin tasokoe, joka kieltämättä vähän jännittää. Saa nähdä miten käy.
Nägemist!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)